uuteen kotiin :)

Guest House elämä on nyt takana päin ja ollaan asetuttu aloillemme, omaan nepali kotiin. Muutin siis tämmöiseen isoon taloon 5 muun enemmän tai vähemmän diakkilaisen kanssa. Neljä meistä on täällä harjottelussa ja kaks seuralaisina. Porukasta löytyy yksi nepalilainen, yksi espanjalainen ja sit kirsikkana kakun päällä me suomalaiset. En voi kyllä valittaa, tää talo on huippu, kämppikset on huippuja, mulla on oma huone, jokaisella on omat avaimet, kunnon vessat, lämpimät suihkut, kohtuullinen matka harjotteluun jnejne. Positiivisten asioiden lista on loputon. Netin kanssa on ollut vähän ongelmia, mutta nekin varmasti selviää, kuhan ollaan yhteydessä paikan vuokraajaan.  Niin ja hei mulla ei oo koskaan ollut siivooja, mutta nytpä on. tää ”didi” pesee myös pyykit jos ne jättää pesettäviksi ja tiskaa tiskit yms. Mutta oon mä kyllä aatellu ite pyykkini pestä, huolimatta pyykkikoneen monimutkaisuudesta. Pyykkikoneeseen pitää itse laittaa sopiva määrä vettä, ja kaataa pulveri sekaan, käynnistää se. Odottaa ohjelman loppumista ja lisätä puhdas vesi uudelleen, käynnistää ohjelma toiseen kertaan. Odottaa. Siirtää vaatteet sopivissa annoksissa linkoajaan ja sitten ripustella kuivumaan. niin aion tehdä tän kaiken itse! Mutta onhan se kuitenkin kutkutteleva ajatus, että joku toinen voisi tehdä sen ilmaiseksi sun puolesta.

meidän linnake

mun huone <3 kotoisasti jo vähän sotkussa.

Oon varmaan maininnutkin jossain tekstissä, kuinka halpaa täällä ruoka on. Se on törkeen halpaa suomeen verrattuna ja etenkin ravintoloissa syöminen on melkeimpä kannattavaa.  Muutamalla sadalla rupeella (eli noin pari euroa) saa hyvän ja ison annoksen melkeimpä mitä vaan ja alle eurollakin syö hyvin monessa paikkaa, varsinkin kasvisruokaa. On kuitenkin kiva, että täällä meidän talossa on hyvä tilava keittiö missä voi laiskuuden iskiessä kokata ja laittaa aamiaista. Ostin tänään myös kahvia ja soijamaitoa. Maistupa yli viikon tauon jälkeen maitokahvi herkulliselta!

Täällä elo ja olo on kyllä tähän asti sujunu melko kivuttomasti, totta kai välillä on tosi kova ikävä, mutta kertaakaan ei oo tullu semmosta oloa, että oisin katunu tänne tulemista tai ollu valmis pakkaamaan kamat rinkkaan ja lähtemään takasin. Näin alussa varsinkin, kun kokoajan tulee eteen uusia ja tosi mielenkiintoisia asioita ja ihmisiä, niin ei oikeestaan oo ollu aikaa kauheena miettiä sen syvällisemmin asioita. Kolmen kuukauden tai jo kuukaudenkin päästä fiilis voi toki olla ihan erilainen, mutta tällä hetkellä nautin elämästä täällä niin paljon, ku se on vaan mahdollista.  Oon vaan ja tuun varmaan aina olemaan semmonen ihminen, että pysyäkseni tyytyväisenä  ja onnellisena, tarvin tasaisin väliajoin retken oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ja tolla retkellä en tosiaankaan tarkota, että aina pitäs matkustaa kolmeksi kuukaudeksi usean tuhannen kilometrin päähän rakkaiden luota. Se retki voi olla ihan vaikka vaan omien pelkojen voittamista, sellaisten asioiden tekemistä johon mää sanon pystyväni, mutta silti pään sisällä joku kova ääni huutaa, että ei se ehkä kannattas kuitenkaan.  

Ekan viikon aikana oon oppinu monta monta asiaa, esimerkiksi kuinka ylittää vaivattomasti ja turvallisen tuntuisesti vilkkaasti ja kaaosamisesti liikennöity tie (täällähän ei hirveesti mitään suojateitä ole), tunnistan setelit värien perusteella, muistan edes muutaman lapsen nimen toisinaan oikein ja alan myös pikkuhiljaa luottaa suuntavaistooni liikkuessa tuolla epäloogisesti mutkittelevien katujen ja kujien labyrintissä. Ja vaikka räkä ja melkeen korvavaikkukin muuttuu täällä mustaksi, joessa virtaavan veden väri sekä kaduilla norkoilevat lapset ja kulkukoirat saa mielen toisinaan vähän matalaksi – taidan silti tykätä tästä kaaosmaisesta kaupungista tosi paljon. Täällä on helppo olla!