pikakuulumiset

Taas on uus viikko. Viime päivinä oon haistellu Katmandun yöelämää, tai iltaelämää, mitä lie, täällähän tosiaan menee kaikki (ainakin lähes kaikki) baarit kiinni puolilta öin. Ollaan ajeltu ympäri Katmaduuta vaan päästäksemme väärään päämäärään. Oon syöny outoja ruokia. Oon käyny häissä. Oon opettanu yksin riiviöluokkaa 2h putkeen ja kasvattanut pinnani pituutta taas ainakin metrin verran. Oon tehny koulutehtäviä edes vähän. Huomenna lähetään vihdoin taas reissuun. Vaellusreissu vaihtu ainakin osittain roadtripiksi, koska reissu venyi näin myöhäseksi kaikkien lakkoilujen ja vaalien takia. Eipä se kuitenkaan haittaa, pääasia että pääsee ulos tästä kaupungista. Onhan täälläkin ihan kivaa ja elo on sujunut paremmin ku hyvin, mutta mä en vaan ole suurkaupunki-ihminen. Mutta onneks huomenna vihdoin pääsee vähän väljemmille vesille, ku auton keula suunnataan (villiä) länttä kohti! Palataan asiaan viikon päästä!

Viimestä viijään

Viimesen kuukauden rajapyykki ylitetty. Tuntuu hassulta. Varsinkin ku viimeset viikot on menny ihan hullua vauhtia, eikä harjotteluakaan pahemmin oo ollu. Tää viikko on menny lomaillessa, koska tiistaina oli vaalit - ja niiden takia 3 päivän loma kaikille kansalaisille. Tänään oli paluu harjotteluun ja huomennakin pitäisi mennä... ja sitte olis taas viikonloppu. Rankkaa! Loman aikana itse vaalipäivänä oli kaupungissa (tai koko maassa, en oo varma) ajoneuvoilla kulkeminen ilman erityislupaa kielletty. Aikalailla kaikki kadut ammottivat siis tyhjyyttään. Ja normi ruuhkaisten katujen sijaan päivä oli unelmien täyttymys niille, jotka omistaa rullalaudan tai -luistimet.

Lomaillessa kerettiin lojua katolla auringosta nauttien ja spassa saunoen ja jalkahoidosta nauttien. Pidettiin myös pikkujoulut, jotka venyi meidän talon naisten osalta jonnekki pitkälle aamuyöhön, tai paikallisten aikataululta jos katotaan ni tais olla jo aamu reilustikin. Oli mukavaa! Jonain lomailtana myös pidettiin tähtien ja täyden kuun katselu ilta katolla. Viltteihin kääriytyneenä ei ees palellu. On jotenkin tosi outoa, kun täällä päivä ja yö lämpötiloissa on niin isot erot. Päivisin on tosiaan vielä hengailtu katolla shortseissa ja topeissa ja hiki valuu, mutta sitten heti ku aurinko laskee ni on niin kylmä, että takki on ihan oiva vaate!

If you could be anywhere, where would you be?

Niin. Tasan kuukausi jälellä Nepalissa. Ihan hullua! Samaan aikaan mä ootan enemmän ku mitään, et pääsee taas elämään ihan tavallista arkea Suomeen omien rakkaiden ja ystävien kanssa, mutta sitte taas joku toinen ääni päässä jo miettii millon seuraavan kerran pääsee seikkaileen. Mun pää on ollu muutaman päivän aika sekasin, kropassa on joku jännitystila päällä vaan koska elämä on niin outoa välillä.

Aika vaan juoksee ihan hullua vauhtia ja taas on sunnuntai. Mutta jotta ens viikkokaan ei olis liian raskas niin ma-ke on vaalien takia lomaa... Noloa myöntää mut oon tainnu tehdä kokonaisen 5 päivän työviikon viimeksi jotain 3 viikkoa sitte! Mutta maassa maan tavalla. Ja jos kaikki puitteet ympärillä on otolliset siihen, että voi pujahtaa sieltä mistä aita on tosi matala, niin minähän mielelläni pujahdan. Ainaki joissain tilanteissa.

Ja koska ylläoleva maisema on se mitä saan tuijotella meidän katolta ja koska päivälämpötilat on vieläki senverta korkeella, että shortsit ja toppiki on jo liikaa katolla hengailuun, en vois paljoakaan enempi tyytyväinen olla :) 4 kokonaista viikkoa jäljellä, suunnitelmissa on vielä viikon reissu vaeltaan ja varjoliiteleen, myös muutama viikonloppureissu pitäs vielä keretä tekeen. Oon kyllä enemmän ku innoissani tästä viimesestä kuukaudesta. Kaikkea kivaa tiedossa ja tieto siitä, että kuukauden päästä on jo kotona on myös aika kutkutteleva.

syntymäsankari

Nii en siis siis minä vaan päivän syntymäsankari on Rolle 11v. Ja tämä julkaisu ihan siltä varalta, että ihmiset suomessa ovat unohtaneet tämän merkittävän päivän. Meiän vanhus täyttää jo 11, oivoi!  Mieluitenhan siis olisin syöttämässä herkkuja ihanalle koiralleni tänään, mutta koska olosuhteiden pakosta en kykene, niin lähden viettämään tätä tärkeää päivää heti 2,5h harkkapäivän päätyttyä jonnekki maalle katsomaan täysikuuta ja toivottavasti leopardeja :) Ihanaa viikonloppua ystäväiset!

Yleislakkoilua ja pentukuumetta

Viimesen päivät on kulunut jonkin näköistä mahatautia potiessa. Ilmeisesti tän maan tavoin mun maha on aloittanut jonkinnäköisen yleislakon. Pariin päivään en ollu syöny ja olo oli jo melko hyvä, mutta kiitos tonnikalapastan, taas voin vähän huonosti. Mutta taistelen kovasti, jotta tämä ateria pysyisi sisälläni ja pääsisin huomenna Suomen suurlähetystölle saunomaan…  Kovin hehkeästi ei siis tämä viikko ole alkanut. Jenny lähti takasin Ouluun viime perjantaina ja tämä mahatauti yhdessä on kasvattanu myös mun koti-ikävää melkosesti. Nyt on semmonen olo, että oisin enemmän ku mielelläni omassa kotona ja oman murun hoidettavana.. Enää alle 5 vkoa tätä piirroshahmoelämää, hullua sanon minä!

Inhottavuuksista huolimatta oon kyllä harvinaisen onnekas yksilö kun olen päätynyt juuri tähän maahan, juuri tähän taloon asumaan ja juurikin näiden ihanien ihmisten kanssa.  Meidän pieni suomi –kommuuni (suomi-nepal-catalonian –kommuuni itse asiassa) on parasta terapiaa, mitä tässä maassa on tarjolla Nepaliangstiin tai oikestaan mihin angstiin vaan (:  Ja niin paljon ku tällä hetkellä ikävä onkin oikeeseen omaan kotiin, ni kyllä tämäkin paikka ihan kodilta tuntuu. Enää ei ole semmonen olo, että tämä olisi välietappi, vaikka onhan tämä tavallaan sitäkin. Mutta kivempi ajatella ja tuntea, että tämä on tän 3kk ajan mun koti.

Nii ja täällä on sopivasti nyt 2 päivää ollu yleislakko. Eli siis olen tunnollisesti sairastanut ”lomalla”. Jos mahdollista niin tämä maa on ollut entistä enemmän sekasin nämä lakkopäivät, tai ainaki uutisten mukaan, kukaan ei tyyliin edes tiedä onko lakko vai ei.. jepjep.  Itsehän en ole muutaku nukkunut ja tänään reippaana kiipesin katolle ihastelemaan himalajoita ja nauttimaan auringon paisteesta.  Nämä siis lakkoilevat, koska ensi viikolla on vaalit ja niiden järjestämisestä on vähän erimielisyyttä… osa puolueista siis ei halua vaaleja toteutettavan ja osa taas haluaa.  Niin nyt sitten jotkus fiksut on vähä heitelly lakon aikana busseja kotitekosilla räjähteillä sun muuta mukavaa, ni parempi ehkä vaan sairastaa kotona… 

Tässä viimeaikoina mun koirakuume on myös noussut aika korkeisiin lukemiin, eikä asiaa edesauta yhtään, että tää kaupunki kuhisee koiranpentuja, jota kaikki on syötävän suloisia. Haluaisin pelastaa ne kaikki!  Siksipä saattekin ihailla ihania koirakuvia...

Vain elämää vissiin

Täällä elo on jo alkanu hyvänki aikaa sitten tuntua ihan ”tavalliselta”, jos nyt tällaista elämää tavalliseksi voi sanoa. Enää ei ihmetytä ihan jokainen päivittäinen pikkujuttu, jotka suurimmaksi osaksi tuntu ihan hulluilta ensimmäiset pari viikkoa.  Se, että aamuisella tuktuk-matkalla joutuu epämukavasti penkissä istumisen sijaan roikkumaan tuon kolmirenkaisen kulkupelin ulkopuolella, yks jalka turvallisesti astinlaudalla ja kädet tiukasti kiinni katon reunassa, tai se, että mikään ei oikeastaan mene ikinä niin kuin sanotaan tai suunnitellaan (ainakaan jos paikallisista ihmisistä on kyse) tuntuu arkipäivältä. Myös ihanat paikalliset ”reikä lattiassa” –vessat saattaa jopa yllättää siisteydellään, tosin hyvin harvoin.  Vieläkään en kyllä sulata sellaisia asioita, kun opettaja läpsii ”tyhmää” lasta ja sättii sitä koko koulun edessä ja myös ihan pientenkin lasten yksinään jättäminen tuntuu aika hurjalta.   

Kaduilla haahuilevat kanat, vuohit, lehmät ja koirat on myös ihan tavallinen näky jo mun silmille ja vaikka rotat kovasti ällöttääkin, eritoten harjottelupaikassa, niin niidenkin näkemiseen on jossain määrin tottunut.  Ja vaikka aluksi epäilinkin pitääkö väittämä ”nepalissa kaikki on hirvittävän auttavaisia ja ihania” paikkansa, oon tullu siihen tulokseen, että melko pitkälti se on totta. Kaikkihan nyt ei tietenkään varmaan missään voi olla mukavia ja auttavaisia, mutta ainakin mulle on jo tarjottu apua niin monesti ihan vieraalta taholta ja täysin pyyteettmästi, että uskon tuossa väittämässä olevan jotain perää.  Olen kyllä omasta mielestäni ollut jo ennen tänne tuloakin suhteellisen kärsivällinen ja sellainen tyyppi, joka yrittää löytää ärsyttävistäki asioista ne positiiviset puolet, mutta täällä on kyllä joutunu venyttämään pinnaa kerran jos toisenkin. Kun kaikki on täydellisesti tasapainoisessa kaaoksessa, täytyy tällaisten melko säntillisten suomalaisten kyllä hengittää kerran jos toisenkin syvään ja hitaasti, ettei sano muutamaa valittua sanaa kanssaeläjille. 

Monet Nepalilaiset tykkää kovasti mennä kaikki mukaan jos jotain vähänkin tavallisesta poikkeavaa tapahtuu. Esim yksi päivä näin, kun kadulla poliisi kirjoitti jollekkin sakkoa (tai jotain vastaavaa) niin ympärille oli kerääntyny hulluna lössiä, ja kaikilla kuulosti olevan jotain sanottavaa tilanteen kulusta… vaikka veikkaampa, ettei niistä kovinkaan moni edes tienny mitä oli tapahtunu.. Mut tuntuu olevan maan tapa, että kaikki asiat kuuluu kaikille, ja eikö se sanonta kuulu, että maassa maan tavalla. Pitää vissiin vaan siis hyväksyä… vaikka kieltämättä aika monesti oon ollu aika sata varma siitä, että asiat vois hoitaa vähä loogisemmin ja helpomminkin :D Tämä maa ansaitsisi kyllä säätämisen maailmanmestaruusmitallin!

Mutta niin, kaikesta kaaoksesta ja hullun myllystä huolimatta olen olooni täällä oikein tyytyväinen.  Puoliväli on hyvinkin jo ylitetty ja kotiin paluu lähestyy hirviää vauhtia. Ei sillä, odotan kyllä kotiinki lähtöä, mutta samalla kauhistuttaa, että mihin tämä aika on oikein menny, justhan mää tulin tänne. 

Tihar

Viimesin viikko on menny aikalailla juhlahumussa lomaillen. 

Tihar on paikallisten (hindujen ja buddhalaisten) viettämä valon juhla. Joka puolella kaupunkia ripusteltiin kaikenlaisia valoja, kynttilöitä ja koristeita. Tiharin takia siis myös meillä oli muutama extra vapaapäivä,  mikä sopi mulle paremmin ku hyvin. Tiharin ensimmäinen päivä on omistettu variksille, toinen koirille, kolmas lehmille. Neljäntenä päivänä palvottiin  (tai siis worshipping… mitälie) itsejämme ja viidentenä päivänä siskot laittoi tikan veljiensä otsaan ja toivoi heille pitkää elämää.  Myös me ”siskot” saatiin lahjoja. Olin siis viettämässä Tiharia ja Newareitten uutta vuotta Pasan perheen ja Jennyn kanssa. Nyt eletään Newari kalenterin mukaan muistaakseni vuotta 1134. Eli hyvää uutta (tai vähä vanhaa) vuotta vaan kaikille (:

Tiharin aikana kerettiin käydä eläinpuistossa, pelata korttia ja monopolia, syödä liikaa riisiä, vähän juhlia, shoppailla ja varmaan paljo muutakin mukavaa mitä en enää muista. Kuvat saa puhua puolestaan ja yrittää välittää teille edes pienen osan kaikesta hienosta, mitä oon taas parin päivän aikana nähny ja kokenu. 

viime viikkoja

Viime viikko hujahti ohitse ihan hirveetä vauhtia. Joka päivä on hiimailtu jossain päin, käyty leffassa, shoppailemassa (tai yrittämässä shoppailla), jumitettu eri ravintoloissa ja kerrottu hyviä vitsejä.  Viikonloppu onkin sitte ihan oma tarinanansa.  Menin jo torstai-iltana Pasan luokse yöksi, kun lähtö kohti tuntematonta määränpäätä oli perjantaina jo tosi aikasin. Meitä oli varmaan joku 13 tyyppiä lähdössä reissuun, joten meille oli vuokrattu mikrobussi ja kuski. Aikaisemmin ilmoitettu 3-4h tunnin matkustusaika venyi ja venyi ja kun viimein kaikkien odottelujen ja auton vaihdon jälkeen oltiin perillä, niin lähdöstä tais olla kulunu jo lähemmäs 12 tuntia… Tosiaan matka taittu mukavasti mikrobussilla Charikotiin asti, mutta siellä jouduttiin sit vaihtamaan neliveto jeeppiin, että päästiin huipulle asti semmosta maailman kamalinta pientä möykkystä, kuoppasta ja mutasta metsätietä. Viimeset pari tuntia matkasta hengailtiin siis Jeepin lavalla ja koitettiin olla vahingoittamatta itsejämme, ku matkan teko oli melko töyssyistä.

En tiiä oliko kellään matkalaisista oikeen realistista kuvaa minne oltiin matkalla, ei meillä ainakaan. Perillä lämpömittari ois varmasti näyttäny alle 10 plusastetta ja yön aikana oli pakkasta. Tuo pienen pieni kylä, jonka nimeä en just nyt muista, oli melkeen 3,5km korkeudessa, mikä sai ilman tuntumaan vielä entistä kylmemmältä. Guesthouse, jossa yövyttiin oli jäätävän kylmä, mutta kun nukuttiin pienessä sängyssä Jennyn kans kahdestaan, kaikki maholliset vaatteet päällä, ni tuli ihan lämmin.

Aamulla kiivettiin vähän matkaa vielä ylemmäs kattomaan auringon nousua. Himalajat oli kyllä aika huikea näky! Vaikka tarkotus oli kiivetä vielä paljo korkeemmalle, tyydyttiin tuohon reiluun 3,5km, koska jo niissä korkeuksissa ilma oli sen verta ohutta, että hengittäminen tuntui siltä, ettei happea tulis ollenkaan keuhkoihin asti. Ja maa tosiaan oli yön jäljiltä vielä jäässä, joten kylmä ilma ei ollenkaan helpottanut asiaa. Tuo pieni kylä, missä ei varmaan ollu kovin paljon yli sataa asukasta, hurmasi kyllä mut. Kaikki talot lämmitettiin puulla ja elämä vaikutti jotenkin suloisella tavalla vanhanaikaiselta ja ihmiset aidoilta.  

Jenny löys vuohen(?) tekarit...

Muu seurue matkasi lauantaina takasin Katmanduhun, mutta me "nuoriso" hypättiin  välille ja jäätiin vielä rentoutumaan Sukuti beachille jäljellä olevasta viikonlopusta.  Paikka oli aivan ihana, joen rannalla oleva telttakylähotelli,  uima-altaalla, normaalilla vessan pöntöllä ja lämpimällä suihkulla varustettuna.  Sunnuntaina käytiin laskemassa koskia. Se oli hauskaa jos mikä, välillä hypittiin veneestä jokeen viilentymään ja sitte taas jatkettiin matkaa kohti seuraavia koskia. Olisin tuonnekin voinut jäädä pidemmäksi aikaa, mutta valitettavasti tää harjoittelu vähä rajoittaa mun lomalilua…

Tää viikko ollaan eletty aika pitälti ilman nettiä… ärsyttävää, mutta minkäs teet!  Tänään se kuitenki on taas toiminu niin saan julkastua tän mun alkuviikosta kirjottaman reissupäivityksen :)  Hyvää viikonloppua! Nyt meillä luvassa Halloween/Tihar bileet! 

p.s tänään mua vastaan aamulenkillä tuli elefantti :) ... ja tänään myös alko 4 päivän Tihar -loma! me happy