Väki vähenee

Tänään sanottiin heipat 1/3 meiän kommuunin asukkaista, ku Alex ja Elina huomenna suuntaavat kohti Suomea. Munkaan lentoon ei oo enää ku 5 yötä. Selailin tännään koneelta kaikkia kuvia läpi ja voi sitä hymyn ja onnellisuuden määrää, minkä niistä sai. Vaikka tää 3kk on ollu ihan mahtava, oon saanu tutustua ihan huipputyyppeihin ja nähny ja kokenu paaaljon, niin silti, mikkään ei voita niitä omia ihania ihmisiä ja eläimiä siellä kotona  <3 Tänään mulla tuli jotenki tosi vahva tunne siitä, että kaikki asiat elämässä on kohillaan.  Opinnot alkaa olla melko hyvällä mallilla, ens kevään ku jaksaa olla reipas opparin kanssa ja muutenkin niin alkaa aikalailla on pisteet kasassa, perheenlisäystäki on tilattuna pienen mustan karvaisen muodossa ja elämä hymyilee J  ehkä kaikella täällä nähdyllä hyvällä ja pahalla on ollut kuitenkin loppupeleissä positiivinen vaikutus, siihen miten mää suhtaudun asioihin ja minkälaisia asioita elämässä pidän tärkeinä.

Sitten pieni pikakelaus viime päiviin. Itsenäisyyspäivänä käytiin linnanjuhlissa (vai oliko se Nepalin Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivän coctail-tilaisuus), viikonloppuna mm. nautittiin laatuseurasta, hieronnasta ja saunasta läheisessä spassa, syötiin hyvin ja jumitettiin. EI ehkä ihan tossa järjestyksessä, mutta kuitenkin. 

Tämä viikko on siis meiän vika harkkaviikko, mikä on aika jees. Vaikka harkassa on ollu kyllä tosi mukavaa ja lapset on niin mahtavia, että en tiiä miten voin sanoa nuille hurmureille heipat perjantaina :’)  

Tänään oltiin vielä toiseen otteeseen siellä valtion koululla, missä käytiin vierailulla viikko taaksepäin. Tosin viimeviikkosen observoinnin sijaan tänään tartuttiin tosi toimiin ja pidettiin viidelle luokalle oppitunnit. Huh. Suunnittelu aiheutti päänvaivaa ja harmaita hiuksia, kun meillä oli melko huono käsitys oppilaitten tasosta ja oikeestaan ainut, mikä melko varmasti tiiettiin oli se, ettei opettajat juurikaan puhu englantia, joten niistä ei paljo kääntämisapua oppitunneilla saa. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Saatiin eilen illalla jonkin moiset tuntisuunnitelmat aikaan ja tänään sovellettiin niitä sitten vähä sen mukaan, minkä verran lapset takelteli englantia. Muutamassa isompien luokassa päästiin jopa ähä lähemmäs oman alan juttuja, ku opetettiin lapsia kertomaan positiivisia asioita kavereistaan. Hyvä me! Jäi kyllä tosi hyvä fiilis tästä päivästä ja hyvää palautettakin saatiin. Ehottomasti ihaninta on kuitenki se, miten ilosiksi lapset voikaan tehä niin pienillä asioilla, ja jo ihan myös pelkästään olemalla läsnä.